Turvallisuudesta kilpailuetua rakentamassa

17.1.2023

Ura turvallisuusalalla tarjoaa vaihtelevia ja mielenkiintoisia tehtäviä ja mahdollisuuden myös edetä ja kehittyä työssä. Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jussi kertoo, miten Reilalla on lähdetty uudistamaan alan käytäntöjä yhdessä asiakkaiden kanssa.      

Jussi Kauppinen päätyi turvallisuusalalle asepalveluksen jälkeen. Aluksi hänellä oli tarkoitus kuluttaa yksi kesä vartiointiliikkeen palveluksessa, mutta monipuoliset ja toinen toistaan kiinnostavammat työtehtävät tempaisivat mukaansa syvemmälle turvallisuusalan maailmaan.  

Työskenneltyään vuosia operatiivisissa turvallisuusalan tehtävissä Jussi siirtyi myymään turvallisuusratkaisuja kuluttajille ja yrityksille. Muutaman myyntivuoden jälkeen hän työskenteli mm. palveluesimiehenä sekä palvelu- ja asiakkuuspäällikkönä vastaten eri liiketoiminta-alueista.  

Myynnin johdon tehtävissä Jussi työskenteli ennen siirtymistään Reilalle vuonna 2016, jolloin yhtiö kulki vielä Rekla Oy:n nimellä. Yrityksessä oli huomattu alan muutostarpeet, ja oli aika lähteä viemään liiketoimintaa uudelle tasolle.  

”Jo ensimmäisistä päivistä lähtien oli selvää, että Reilalla vallitsee kulttuuri, jossa halutaan tehdä asioita uuden ajan vaatimusten pohjalta ja hyvällä tavalla haastaa vanhoja käytäntöjä”, Jussi sanoo.  

Nyt Jussilla on takanaan jo parikymmentä vuotta turvallisuusalalla. Tuona aikana turvallisuusalan työ on muuttunut paljon. Turvatekniikka on arjessa vahvasti läsnä, ja esimerkiksi asiakaspalvelutaidot ovat yhä tärkeämpiä. Samalla on avautunut yhä monipuolisempia uravaihtoehtoja.  

Asiakas aina ykkösenä 

Reilan asiakkuus- ja myyntijohtajana Jussin vastuulla ovat kaupalliset toiminnot sekä asiakkuudet. Jokaiseen päivään mahtuu monenlaisia asiakaskohtaamisia ja vuoropuhelua, suunnittelutyötä ja erilaisten projektien eteenpäin viemistä. 

Jussin tärkeimpiä tehtäviä on varmistaa, että asiakas saa juuri tarvitsemansa palvelun. Reilan slogan – ”Enemmän kuin oletat” – pitää sisällään ison lupauksen. 

”Palveluliiketoiminnassa pätee vanha sanonta, että asiakas on aina numero yksi. Täytyy ymmärtää, mitä asiakas tarvitsee, ja löytää yhdessä ratkaisut siihen.” 

Reila on kasvanut vauhdilla, ja sama suunta jatkuu yhä. Uusia palveluja kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa, ja uusia työpaikkoja avautuu kaiken aikaa. Jussi toteaa työkavereidensa määrän moninkertaistuneen muutamassa vuodessa – nyt reilalaisia on jo noin 500 henkilöä.  

”Kaikki ovat mukana yhteisessä tavoitteessa tehdä asioita uudella tavalla. Työntekijöiden merkitys on ratkaiseva, sillä hehän sen palvelun asiakkaan arjessa toteuttavat.”  

Turvallisuusalan työ palkitsee 

Turvallisuusalan työ on Jussin mukaan hyvin palkitsevaa. Tänä päivänä se on pitkälti asiakkaiden arjessa elämistä ja heidän liiketoimintansa mahdollistamista. Kun työ hoidetaan hyvin, se vähentää turvattomuuden tunnetta ja tuo asiakkaalle myös kilpailuetua. 

”Reilalla työskentely on opettanut, että asiat voi aina tehdä toisin. Tärkeä oppi on, että ensimmäinen ratkaisu ei välttämättä ole aina paras. Se kannustaa haastamaan totuttuja käytäntöjä. On mahtavaa nähdä tämä sama innostus myös työntekijöissä.” 

Innostavan työn rinnalla arkea tasapainottaa vapaa-aika, joka Jussilla kuluu perheen kanssa ja harrastusten parissa. Itse hän pyrkii liikkumaan aktiivisesti, ja tennistä hän pelaa kilpailumielessäkin. Arki-illat vierähtävät enimmäkseen jalkapallokentällä.  

”Olen mukana omien lasteni jalkapalloharrastuksessa apuvalmentajana. Siitä on tullut tärkeä vastapaino työlle. Futista tulee toki seurattua muutenkin.” 

Lue muita työntekijätarinoita