Järjestyksenvalvoja Riihimäen Prismaan

15.12.2022|

Reila Palvelut Oy on rahahuoltoalan ja turvallisuuspalveluiden edelläkävijä Suomessa. Olemme SOK:n tytäryhtiö ja huolehdimme S-ryhmän myymälöiden turvallisuudesta ja rahahuollosta.

Rekrytoimme nyt osa-aikaista tai kokoaikaista järjestyksenvalvojaa Riihimäen Prismaan.

Järjestyksenvalvojan tehtävänä on taata asiakkaille sujuva ja turvallinen asiointi myymälässä.  Ennaltaehkäiset omalla toiminnallasi ongelmatilanteiden syntymistä sekä puutut mahdollisiin häiriöihin. Työhösi kuuluu muun muassa valvomotyöskentelyä, näkyvää valvontaa myymälän puolella sekä asiakaspalvelua.

Arvostamme asiakaspalvelulähtöistä ja positiivista asennetta niin työtä, työkavereita kuin asiakkaita kohtaan. Työ edellyttää vartija- ja järjestyksenvalvojakortin lisäksi nuhteetonta taustaa, täysi-ikäisyyttä sekä sujuvaa suomen kielen taitoa. Aikaisempi kokemus turvallisuusalan tehtävistä katsotaan eduksi.

Työstä maksetaan palkkaa vartiointialan TES:sin tason III mukaisesti. Lisäksi henkilöstömme saa S-ryhmän yli 1800 toimipaikasta bonuksen lisäksi ostoetua osuuskaupasta ja tuotteesta riippuen 3–25 prosenttia. Lisäksi tarjoamme kattavasti muita etuja, mm ePassi, vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä laaja työterveyshuolto. Reilassa ja S-ryhmässä on tarjota myös todella monipuoliset ja laajat ura- ja koulutusmahdollisuudet. Lisää tietoa S-ryhmän henkilöstöeduista https://s-ryhma.fi/tyopaikat/miksi-s-ryhmaan.

Jos koet olevasi sopiva henkilö tähän tehtävään, hae paikkaa jo tänään! Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten älä viivyttele. Jos haluat kysyä lisää, ota yhteyttä Reilan Lauri Niemeen lauri.e.niemi@reila.fi.

Hakuaika 15.12.2022 – 20.12.2022

Työnantaja Reila Palvelut Oy

Paikkakunta Riihimäki

Työaika kokoaikainen, osa-aikainen

Työsuhteen tyyppi Vakituinen

Kategoria

Hakuaika on päättynyt. Voit halutessasi lähettää avoimen hakemuksen.

Avoin hakemus