Järjestyksenvalvoja Konsta aloitti Reilan työntekijänä marraskuussa 2021. Aluksi työ oli keikkahommaa eri marketeissa pääkaupunkiseudulla. Tammikuussa 2022 Reila käynnisti Turvarespa-palvelun ja Konsta tuli mukaan toteuttamaan palvelua käytännössä. Nyt hän työskentelee Turvarespan tehtävässä mm. Helsingin Ruoholahden Radisson Blu Seaside -hotellissa. Konstalla oli aiempaa koulutusta ja kokemusta turva-alalta.
– Kävin armeijassa järjestyksenvalvojan kurssin ja sitä oppia olen työelämässä soveltanut aiemmin erilaisissa tapahtumissa ja olen tehnyt myös vartijahommia. Reilaan tullessani oli alkuun viikon mittainen voimankäyttö- ja respatyön koulutus. Ja tietysti asemapaikassani minut perehdytettiin kyseisen hotellin toimintatapoihin. Suunnitelmissa on seuraavaksi ensiapukurssi, Konsta kertoo.
Turva-alan työtä hotellissa
Turvarespa tekee pääasiassa yövuoroja, joita tehdään 4–5 yötä perätysten. Yövuorojen jälkeen on pari-kolme päivää vapaata. Konsta on otettu Radissonissa mukavasti vastaan, ja hänestä on tullut osa työyhteisöä.
– Aiemmin hotellissa kävi kiertävä vartija kaksi kertaa yön aikana. Saamani palautteen perusteella vakituinen Turvarespa lisää turvallisuuden tunnetta hotellin asiakkaissa ja muissa yövuorolaisissa. Yöllä paikalla olevalle hotellin omalle vastaanottovirkailijalle on varmasti mukavaa, että on juttuseuraakin yön hiljaisimpina hetkinä. Omalla kohdalla on myös onni, että voin pitää yllä ja kehittää englannin kielen taitoa. Juttelemme englanniksi hotellin vakiorespan kanssa. Kaikkiaan koen, että minut mielletään hotellissa yhdeksi työkavereista, kuvailee Konsta asemaansa hotellissa.
Turvarespan yön rutiineihin kuuluvat vartiointikierrokset hotellissa, turvallisuushavaintojen tekeminen sekä erilaiset asiakaspalvelutehtävät. Tilanteen mukaan yövuoron aikana voi tehdä myös muita hotellin arkeen kuuluvia avustavia toimenpiteitä – kuten Konsta asian ilmaisee, ”kahvikoneiden pesusta alkaen”.
Hyvä pelisilmä paikallaan
Hotellin monipuoliset toiminnot ja tilanteet monipuolistavat arkitöitä, mutta viikonloppuyöt ovat Turvarespan näkökulmasta erilaisia. Hotellin asiakkaiden ja henkilöstön kärsivällisyyttä koetellaan joskus juhlatuulisten vieraiden toimesta.
– Yleisesti meno on aika rauhallista, mutta viikonloppuna täytyy aika ajoin kovaäänisiä vieraita rauhoitella. Yleensä pelkkä puhuminen auttaa. Kun itse on rauhallinen eikä lähde provokaatioihin mukaan, niin tilanteet selviävät hyvässä hengessä, vaikka asiakkaan ilmaisut olisivatkin ”värikkäitä”. Pelisilmää tämä työ vaatii, jotta kommunikointitapa on oikea.
Omalla työllä on merkitystä
Konstan mielestä nykyinen työ on paras, mitä hän on turva-alalla tehnyt. Yötyöt sopivat hänelle ja työnantajan suunnastakin kaikki asiat hoidetaan hyvin.
– Työn monipuolisuus on parasta tässä työssä. Samanlaisia työvuoroja ei ole. Yötyön ansiosta minulla on myös päivisin aikaa tehdä ja tuottaa musiikkia. Voin järjestellä arkea työni ansiosta. Aiempiin kokemuksiini verrattuna Reila hoitaa myös kaikki perusasiat hienosti. Palkan saannilla tai työterveysasioilla ei tarvitse päätään vaivata. Joustoakin löytyy, mikäli siviiliasiat vaativat vapaiden järjestämistä. Tällä alalla nämä asiat eivät välttämättä ole itsestään selvyyksiä, puhumattakaan Reilan erinomaisista henkilöstöeduista. Jos turva-ala kiinnostaa, niin voin varauksetta suositella reilalaiseksi ryhtymistä, Konsta kertoo tyytyväisenä nykyisestä työsuhteestaan – mainiten samalla kokevansa työnsä arvokkaaksi.
– Koen työni merkitykselliseksi. Muiden turvallisuuden takaaminen on tärkeä asia.