Jeganin toiveet todeksi Reilalla

10.9.2024

Jegan tuli kesätöihin Reilalle kesäkuun 2024 alussa. Hyvät näytöt ja halu jatkaa Gaardina johtivat työn vakinaistamiseen elokuun alussa. Jeganilla oli jo alan muulta toimijalta kokemusta ja hakujakin kesälle tehtynä. Reilan henki kuitenkin sinetöi työantaja- ja alavalinnan.

Jegan haaveili poliisin ammatista, mutta työhön nopeasti tarttuvana ihmisenä hän päätti hakeutua turvallisuusalalle.

– Rehellisesti sanottuna pitkä opiskelu ei ole minun juttuni. Turvallisuusalan lyhyempien koulutusten kautta pääsin töihin käsiksi nopeammin.

Jegan oli aikaisemmin tehnyt havainnon Reilan työntekijästä kaupan asiakkaana, mutta muuten hänellä ei ollut tietoa Reilasta yrityksenä.

– Tiesin Reilan toimivan alalla. Hain muiltakin alan toimijoilta töitä, mutta äitini työpaikkavinkin ansiosta Reila nousi esille, ja olin töissä jo reilun viikon päästä työpaikan hakemisesta. Rekrytointi sujui kannaltani todella helposti ja nopeasti.

Nyt Jegan osaa jo sanoa, että hän on toteuttamassa unelma-ammattiaan.

– Monet ovat sanoneet, että luonteeni sopii tähän ammattiin. Haluan reagoida tilanteisiin heti ja tehdä työni huolellisesti. Tätä työtä haluan tehdä.

Perehdytys nykyiseen työhönkin sopi turhaa ihmettelyä karttavalle Jeganille hyvin.

– Reilalla oli oma hyvä perehdytys, ja kohteessani S-marketissa tein yhden perehdytysvuoron. Olinhan ollut jo alalla töissä, joten minulla oli jo ennakkoon tietoa vartijan kenttätyöstä.

Jegan kohtasi alalla erityisen työyhteisön

Jeganin aiempaan kokemukseen perustuen hänellä on selkeä näkemys, miksi viihtyy juuri Reilalla.

– Tiedän työvuoroni, ja niistä ei tarvitse kiistellä. Pomot kuuntelevat minua, ovat avoimia ja välillä kehuvatkin työsuoritustani. Minua yksinkertaisesti ymmärretään. Kaikkiaan minulla on hyvät työkaverit, joista yhdestä on tullut minun paras ystäväkin.

Jegan on kokenut, että yhteispelin nimissä asioissa joustetaan puolin ja toisin.

– Esimerkiksi työvuoroja on tarvittaessa voitu muokata yhteisesti sovitulla tavalla. 

Jeganin asenne ja mainiot työkaverit luovat hyvät puitteet hyvälle työarjelle.

– Yksityiskohtia paljastamatta teen kameravalvontaa ja myymälässä takaan yksittäisen henkilöiden koskemattomuutta ja heidän omaisuuttaan.

Luotu yleinen turvallisuus koskee yhden työvuoron aikana satoja ihmisiä, mukaan lukien myymälän henkilökunta.

– Koen tekeväni merkityksellistä työtä. Parasta työssäni on asiakaskohtaamiset ja työn monipuolisuus. Koskaan ei tiedä minkälainen seuraava työpäivä on.

Myös S-marketin henkilökunta otti Jeganin hienosti vastaan, ja yhteispeli toimii heidänkin kanssaan.

– He osaavat arvostaa työtämme, ja antavat oman apuaankin tarvittaessa.

Ja matka jatkuu Gaardina

Vuoden 2024 kesätyön jälkeen Jegan jatkaa Reilan vakinaisena työntekijänä.

– Jossain kohtaa on tarkoitus käydä järjestyksenvalvojan kurssi, mutta minulla ei ole ajatustakaan työpaikan vaihtamisesta.

Jegan on paljon töissä, joten vapaa-aika menee lähinnä lepoon ja chillailuun ystävien kanssa. Yksi matka on kuitenkin sovittuna.

– Olemme sopineet parhaan kaverin kanssa Viron reissusta.

Toivottavasti kollegan kanssa tehtävällä reissulla työt jäävät lähtösatamaan, ja matka sujuu vapaa-ajan merkeissä.

Mikä on Gaardi? Lue täältä lisää:

Tule Reilalle töihin! Katso avoimet työpaikat.

Lue muita työntekijätarinoita